tiistai 7. kesäkuuta 2016

Eemelin metkuja


Apriksen kanssa toistemme "yllättäminen" samoin korttimateriaalein on jatkunut jo vuoden...
Tähän tapaan on ihan hurahtanut ja ihana jännitys on aina odottaa, että mites toinen sommittelee samat jutut kortiksi???

Mulla on joku kevätsiivo askartelujutuissakin menossa...
Kyytiä on saanut silput jos toisetkin
Silppulöydöksistä helposti riitti vielä meille molemmille tällaiset "luonnonläheiset matskut": tapettia, aaltopahvia ja leimakuvana voittona valitsemani A Day for Daisies digileima. Kyseisen firman leimat ovat hellyttäviä ja niin persoonallisesti piirretty - ihana palkinto siis!
Tällaisen kortin minä sain aikaan... käykääs kurkkaamassa samalla Apriksen kortti!
Vaahteranmäen Eemeli oli yksi jo oman lapsuuden lempikirjoista, sittemmin omille lapsille sitä tuli luettua - nuorimmainen taisi samaistua eniten = poika kun oli!!
Tänä kesänä Eemeliä on mahdollisuus mennä katsomaan myös Vartiovuoren kesäteatteriin Turussa
- siksipä jo kolmannessa polvessa Eemelin kepposia luetaan lapsenlapsille, ennenkuin mennään teatteriin yhdessä (liput jo tilattu)
Kuin tilauksesta tähänkin korttiin löytyi sopivat haasteet:
CraftyFriends-33-Based-a-book
ja koska Eemelistä on tehty teatterin lisäksi myös elokuva, niin sopiipa vielä tähänkin haasteeseen... kun väritys on tietenkin niin ikään voittamillani Letrasetin Promarkereilla (voitin aivan ihanat pastellisävyt heidän aiemmasta haasteestaan)
ILovePromarkers-310-Inspired-by-song-or-FILM



8 kommenttia:

  1. Kiitokset ihanista materiaaleista. Ihanasti olet oman korttisi sommitellut ja taasen katselen, että miksen minä keksinyt tuota ja tuota. Ja taidolla väritetty leimakuva, joka on tosiaan ihastuttava.

    VastaaPoista
  2. Vai Eemeli se kiipeileekin lintuja katsomaan ihan läheltä :) Hauska aihe ja toteutus!

    VastaaPoista
  3. Beautiful card, I love the layout and that pretty charm - I love A Day For Daisies images too - so lovely!

    Thanks for joining us at Crafty Friends Challenge Blog, good luck in the draw and hope to see you again soon :)

    DT Tanya xx

    VastaaPoista
  4. What a lovely card!
    Thank you for joining Crafty Friends
    DT Laura

    VastaaPoista
  5. Very pretty, love the image and colour combo, thanks for joining us at I Love Promarkers xx

    VastaaPoista
  6. This is so pretty, love the colours, thanks for joining us at Crafty Friends this time, xxxx

    VastaaPoista
  7. Thanks for joining our challenge with your lovely card. Good luck and hope you can join us again.
    Diane Louise (Team Leader at Crafty Friends Challenge Blog) xx

    VastaaPoista

Pienikin kommentti lämmittää AINA mieltä!