sunnuntai 19. elokuuta 2018

Where you go? With who?

























Niimpä, elämä on kuin matka; se kuljettaa
suuntaan ei aina voi itse täysin vaikuttaa, toivottavasti kuitenkin useimmiten saamme tehdä ratkaisuja itse ja olla vaikuttamassa niihin. Kohtaloon uskon kuitenkin eniten... ja tärkeimpanä yhä edelleen pidän ihmisiä elämässäni... itse "matka" ja tekemiset sen varrella eivät olekaan tärkeintä, vaan
se kenen/keiden kanssa tuota "elämäsi matkaa kuljet"

Tämä on kyllä yksi lempi sanonnoistani ja se kosketti myös Malesialaista askarteluystävääni,
kun hän näki sen jossain aiemmassa työssäni... siitä syntyi idea vaihtaa kortteja tällä samalla tekstillä.
Eli nämä kortit kyllä jo tietävät minne ovat matkalla...

Rakastan näitä yhdessä sovittuja vaihtoja, kun saa antaa toiselle kuin haasteen(=aiheen),
josta toinen sitten toteuttaa omalla näkemyksellään kortin/kortteja,/kolikoita/tageja

Niin ihanaa ja jännittävääkin nähdä millaiset Tagi-kortit Henrietta on minulle loihtinut tällä sanonnalla???
Matka on pitkä ja postipojalla kestää. Viimeksikin vaihtaessamme kesti lähes 4viikkoa,
mutta mikäpä on odotellessa mieluisaa postia... suorastaan kutkuttavan jännittävää...

Empä joskus pikkutyttönä, kun ompelijatar-mummini minua hoitaessaan antoi minulle oikeita aarteita, silppuja, tilkkuja, nauhoja, pitsejä, nappeja, papereita ja kaikenmaailman värit, joita ainoana lapsena keksin pyytää... Mummin sanat: "Tiehän tyttö noista jottain"! muistan vieläkin! Mummi oli hyvin taiteellinen.... Sieltä saakka uskon rakkauteni kaikenlaiseen näpertelyyn alkaneen syntyä!
 
Ja kukapa olisi arvannut miten pitkälle tämä "silppuaminen" voi johdattaa ja tutustuttaa minut samankaltaisiin ihmisiin ympäri maailmaa....

Eilen Salossa vietettiin ihanaa päivää niin samanhenkisten ihmisten kanssa, kiitos Tiina ja kaikki muutkin ihaNAISET.
Ulkomailla minulla on useita askarteluystäviä, joiden kanssa olemme kirjoitelleet, lapsista, perheestä, matkoista, mielenkiinnonkohteistamme, joten englannin kielitaito kirjoitettunakin kohenee... ja suunnitelmissa on yksi tapaaminenkin mahdollisesti jo syksyllä 2019.
Kuka tietää... elämä on ihmeellistä, heittäytymistä maailman tuuliin.... sille omalle matkalle!!

Mutta nyt heitän nämä kortit, en tuulen kuljetettavaksi, vaan kauniiseen kuoreen sullottuna matkaamaan Malesiaan uusimmin Muumi-postimerkein, joihin Henrietta lapsineen ihastui...
Malesiaakin haluaisin joskus vielä matkustaa....

Mukaan:
TakeaWord-Silhouette
ScrapTheRainbow-3-Rainbow
ThePaperGirls-157-Paint-it
MoreMixedMedia-Brights
TimeOut-116-Brights
CreativeCraftCottage-110-No-patterned-paper
HappyLittleStampers-Mixed-media-challenge
Jo'sScrapshack-247-AG
LittleMissMuffet-195-AG

torstai 16. elokuuta 2018

Makoisia marjasia..



Oman maan mansikkaa...

...muun maan mustikkaa

vadelmia unohtamatta

Hauskat, "makoisat" värileikit marjoilla alkoivat
Paperiaskarteluhaasteen-80-Oman maan mansikka-muun maan mustikka innoittamana

Vanhasta eskarikirjasta tuli joskus tehtyä samaisista värityskuva marjoista lasten kanssa muistipeli...
niin sopivan kokoiset kolikkoihin - ei muuta kuin silppuamaan ja värittämään...
Kylläpäs olikin hankalaa kun väritin marjat ensin Promarkerein
- koko tausta valkoinen ja sitä oli paljon.
Miten saisin taustan sotkematta oleellisia, eli marjoja??!!
Koko pöytä täyttyi kynistä, liiduista, ja peiteväritkin piti kaivaa ja ohuin pensseli....
Jotkut vesiliukoisina levisi ja suttasi - joten ei muuta kuin gessoa ja uudelleen sävyttelemään taustoja.... loppusilauksena hieman kohopasta marjoja reunoille ja pikkuruiin lehtiin...
harsoa ja kiekuroita vielä leimaten... kun yhäkin näytti liian vaalealta.
Miten pieneen kolikkoon voikaan mahtua niin paljon, tuntui ihan isomaltakin Mixed media työltä, vaikka tuloksena vain makoisia kotimaisia marjoja.

Eivät vapaudu vaihtoon, vaan kokoan ne jollain tapaa äidilleni kiitokseksi koko kesän urakoinnista jälleen kerran! Hän on näet kerännyt niin meille kuin lapsillemmekin mustikoita ja vadelmia jo naapurinsakin pakastimen täyteen. Mansikkaa osti antamaan makua viinimarjamehuun, kun siihen aikanaan lapsemme totutti... mummon makoisaan mansikkamehuun!! ;)

Mukaan myös:
AlwaysFun-71-Going-around-in-circles
ColourCrazy-32-Anything-colouring-goes
CreativeCraftCottage-110-No-patterned-paper
ILovePromarkers-365-AG
CreativeMoments-150-AG

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Mittaa miehestä


Meillä tuppaa suvussa kasaantumaan nämä syntymäpäivät samaan kasaan.
Jos mieheni ja esikoisemme ovat syntyneet samana päivänä kesäkuussa, niin myös
nuorimmaisemme ja vävy elokuussa...
Tässä nyt sitten tämän kuun pojille kortit heidän "elämäntilanteestaan"

Juniori suhaa kolmen kaupungin väliä opintojen ja työn kuljettaessa; ei sentään noin pitkiä matkoja maastopyörällä - se on vaan mieleinen harrastus!

Vävyn eloa vauhdittaa innokas oman kodin suunnittelu talopakettien vertailu....
kyllä on metrimitalle hommia pitkäksi aikaa...

Ihanan aktiivista syntymäpäivää kummallekin!!

Pyöräilijä väritetty Letrasetin Promarkerein
Mukavia haasteita,
jonne korttini liitän:
TheCraftyAddicts-51-Boys&mens
Allsorts-4801-From-boys-to-men
BestiesChallenge-Boys-will-be-boys
SasayakiGlitter-Male-project
MovingAlongWithTimes77-For-boys
TheMaleroom-92-Wild&free
BacktoBasicsBeyond-9-Use-digital-image
MooMania-Summertime
CraftersCafe-202-Birhtdays/buttons(measure tape and ladder are buttons)
LittleBlueButton-Anything-colouring-goes
ColourCrazy-32-Anything-colouring-goes


QKRStampede-308-Anything-goes
ILovePromarkers-365-Anything-goes
CatchTheBug-Anything-goes
LemonShortbread-74-Anything-goes

tiistai 14. elokuuta 2018

Matkustan ympäri maailmaa...

Tätä tilauskorttia oli ihana tehdä... henkilölle, jonka upea pitkä työura
kuin myös harrastukset liittyvät lentokoneisiin ja maailman janoon.
Ihana kuviopaperi, kuin passi täynnä leimoja eri maista
sai päälleen kokonaisen maapallon, jonne leikkasin vanhasta karttakirjasta
ympyröitä (maapalloja) kohteista jotka ovat erityisesti jääneet mieleen.
Kyllä tekisi mieli itsekin olla kärpäsenä katossa, kun hän saa kortin
- mutta tämä kortti lentää ulkomaille
- ensimmäinen tilauskortti muuten kotomaan rajojen ulkopuolelle.

















Mukaan seuraaviin haasteisiin:
Allsorts-4801-From-boys-to-men
MovingAlongWithTimes-77-For-boys
AlwaysHappyBirthday-AG-water(sea)
TheMaleRoom-91-Our-5th-birthday
SheepSkiDesigns-17-Favourite-things(=dies)
ThePaperShelter-349-Punches-and-dies
ScrappeLyst-August-Dies
MyTimeToCraft-377-More-than-one-fold
CardsInEnvy-Something-new(made first time 3D-effect)
APerfectTimeToCraftt-Open-challenge
PammiesInkyPinkies-1832-AG
CardsGalore-54-AG

perjantai 10. elokuuta 2018

"Uusia tuulia"


Olipas hauskaa pitkästä aikaa tehdä kortti työuralla eteenpäin suuntaavalle: 
ohjeistuksena, että yritä keksiä siihen "Paljon uusia tuulia".... heh heh...
ensin ei kyllä yhtäkään tuulenvirettä liikkunut näillä nurkin...

Jostain tuulesta tuli tempaistua vanhoja sanontoja: 
"Koko maailma avoinna".... 
millä saa auki? - no avaimilla 
"Uusia suuntia" = nuolia
"Aikansa kutakin" (kello) 
"Uusin silmin" lasitkin vielä stanssasin....

Jänskättää, että kelpaako tilaajalle???
Mukaan seuraaviin haasteisiin:

tiistai 7. elokuuta 2018

Pienten peurojen matkassa

 
Pienten peurojen matkassa pääsin satumaahan, sateenkaaren taa, viidakkoon
unohtamatta ihan kotoisia kuusimetsiä eri vuodenaikoina.
Kylläpä oli hauskaa...
ja se on Kirsi-Marjan ansiota, kun sovimme facessa kahden kolikon vaihdosta
- hän anti minulle aiheeksi peurat...
Kirsi-Marja valikoikin ensin mieleiset, äitini myös yhden ja askarteluystäväni Raili vielä 2 korttia...

Joten leikkimielisesti sanottuna:
"Ei pysy edes kolikot kauaa tän rouvan kukkarossa!"

Kolikoissa on päämateriaalina mulle muutenkin niin rakkaat vanhat kirjat....
niistä saa vaikka mitä ja erityisen arvokkaaksi ne tekee, kun yksi lapsenlapsistani
rakastaa maalata mummon kirjojen sivuja....
Tällä kertaa kuitenkin väritin ja leikittelin uusimmilla "namusillani"
Faber Castell Gelatos liiduillani ihan itse
Hyvä pigmentti ja leviää hienosti jopa sateenkaareksi vesisuihkeessa...



Nämä Kirsi-Marja valikoi
Nämä äidilleni ja Railille
  

Kolme kolikkoa jäi vaihtoon: Viidakossa, satumaassa ja kuutamossa

Mukaan seuraaviin haasteisiin:
ThatsCraftyChallenges-Animal-magic
ShoppingOurStash-366-Silhouettes
MoreMixedMedia-Anything-brights-goes
Avenue613-212-AG-optional-twist-magic/fantasy
ScrapyLand-95-AG-(Impression Obsession Small deer dies)

Vaaleanpunaista shampanjaa

Tilauskortti
"Musta-valkoiselle" ihmiselle, joka rakastaa vaaleanpunaista shampanjaa!!

Pieni pää pähkäili tovin, ennenkuin keksi ratkaisun...
Kaksi kalvolle stanssattua lasia, joista alempaan hankasin vaaleanpunaista Oxidea 
ja ylempään reilusti kimalleliimaa, jonka painoin välittömästi kiinni värjättyyn lasiin.
Liima teki Oxidestä nestemäisen, joten sehän poreili kuin shampanja lasien välissä
ja kun olin tyytyväinen "nesteeseen" 
- jätin kuivumaan ja pikkuruisia lasihelmiä vielä lasin päälle.
Vaikea kuvata, mutta livenä sanon itsekin, että aidon näköinen!!

Tausta mömmöilty (omatekoista pastaa valkoisesta akryyliväristä ja maizenajauhosta)
mustalle kartongille yhden lempimaskini Vicki Boutinen American Crafts 
unisieppari-kuvion läpi ja somisteeksi vanhoja rikkoutuneita koruja, nauhaa ja ruusu!
Pienissä tageissa sitten henkilökohtaisemmat onnittelu-tiedot!


Shampanja kuohukoon myös seuraavissa haasteissa:
AlwaysFunChallenges-70-Let's-sparkle
PileItOn-145-New-technique Making champagne: an Oxide ink and glitter glue between two vellum
AllsortsChallenge-2789-Tags
LoveToCraft-AG
ThePaperShelter-AG
LemonShortbread-73-AG
Scrapping4Fun-121-AG
LilPatchOfCraftyFriends-87-AG
CuteCardThursday-541-AG

maanantai 6. elokuuta 2018

Smiling angels'

Toisen roska on toisen aarre....
Uimaan oltiin menossa lastenlasten kanssa,
kun matkalla vein roskapussin.... ja

M-I-T-Ä    I-H-M-E-T-T-Ä
siellä roskiksen pohjalla näinkään????

upeita lyhtyjä...
toisen roska oli taas toisen aarre!




Vasta seuraavana päivänä ne muistin ja
äkkiä ottamaan talteen.
Isäntäkin niin innoissaan,
että alkoi irrotella laseja,
kun minä etsin maaleja, hiekkkaa, koristeita...

Tästä pienimmästä aloittelin - voin kuinka hauskaa olikaan saada aikaan kunnon ruoste-väriä akryylimaaleista, hiekasta ja kaikista mahdollisista, jopa tussien ja leimatyynyjen täyttöpullot
tuli apuun löytämään omaa silmää miellyttävää tarpeeksi patinoitunutta sävyä/sävyjä.
Sittempä päästiinkin jo sommittelemaan kaikenlaista sälää ja taas väriä pintaan.


Isojen lyhtyjen kanssa olin maltillisempi ja taitavat jäädä
tulevaksi syksyksi vain enkeleineen
ja kukkasineen hymyilemään rapuillemme
Ovathan nämä vieläkin kesken, lasitkin puuttuvat...
mutta toisaalta,
olen työni vuoksi oppinut sietämään keskeneräisyyttä ja sitähän se on elämäkin....
keskeneräistä - jatkuvaa täydentämistä ja ratkaisujen löytämistä avoimiin asioihin...

Siksipä olen tyytyväinen tähän vaiheeseen...

Kunhan kuivuvat - laitan lasit ja valoa elämään ja tulevaan syksyyn toivotan teille kaikille ihanille lukijoilleni tässä samalla.

Mukaan myös:
AlteredEclectics-August-challenge
VintageJourney-How-can-you-resist
WeLove2Create-11-A-Creative-mixed-goes
Sandee&Amelie-Steampunk-summer-special

sunnuntai 5. elokuuta 2018

True beayty is found within

Joskus tämä hassu filosofinen puuoleni saa vallan....
- se johdattaa minut: mieleni ja sisimpäni mystisiin maisemiin, 
-tuulen huminaan 
-meren kuohuihin
-linnun siiville..
ikuisena haaveilijana ja kauko-kaipaajana pohtimaan elämän rakentamista
likaisesta ja rikkimenneestä uudelleen ehyeksi ja kauniiksi. 

Tämän ihmeen äärelle pääsin, kun tajusin 
miten paperi, johon on pyyhitty muiden "liat" (pensselit)
ja katkenneet-rikkoutuneet koruhelmet voivat ollakaan niin kauniita yhdessä, 
uudelleen koottuna ja rakennettuna. 

Nämä kortit jäänevät ainakin toistaiseksi itselleni muistuttamaan tästä asiasta, 
etten unohtaisi mitä ja mistä tulee todellinen kauneus!!
Se tulee sisältä; siitä miten näemme/koemme asiat ja 
miten voimavaramme riittävät kokoamaan rikkoutuneita 
ja toisten jättämämiä likoja itsestämme 
ja rakentamaan niistä uuden kauniin kokonaisuuden!

True beayty is found within

 



Toivotan kaikkea kaunista ja itsellenne mielekästä elokuuhunne rakkaat lukijat ja silloin tällöin sivuillani poikkeavat/eksyneet/vahingossa löytäneet!!
Vaikka elokuu on kahdeksas kuukausi vuodessa,
niin usein siihen liittyy paljon uuden alkua....


Osallistun filosofisilla mietteilläni myös seuraaviin haasteisiin:
CreativeArtiste-41-MixedMedia
RheddsCreative-August-challenge-Mixed-Media
MyTimeToCraft-376-ATC-cards
SnarkyStampers-115-J-is-Junk(wiping paper, broken jewelleries)
Sandee&Amelie-Summer-Special-Steampunk/Industrial
VintageJourney-How-can-you-resist?
CraftersCastle-8-Elegant/shabby-chic
APerfectTimeToCraft-Open-challenge

lauantai 4. elokuuta 2018

Huh hellettä...

So heat, so heat
I love to sea!!
Nyt ""syytän/kiitän" kyllä näitä muutamaa haastetta,
jotka inspiroivat leikkelemään vanhan lehden sivuja ja käyttämään loput saaristoservetistä
jonka silitin elmukelmun avulla kartongille aiempaa korttia varten.

Ihan herrasmiehiltä nämä minusta näyttävät,
vaikka aika avoimesti osoittavat ihastustaan neitokaisia kohtaan....
mutta sitä se saa tämä helle aikaan... hih...
Ihanaa oli leikittellä meri aiheissa vähissä vaatteissa
- sillä sitä se on tämä kesä oikeastikin ollut Suomessa!
Siis painakaa mieleen kesä 2018... 
Just You&Me
and The Old Sea

The Sea is my Love
Sea You Soon!
Mukaan myös:
SklepZielonekoty-Ahoy adventure
Art-Piaskownica-Holiday-card

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Luonnon materiaaleja

Jäiköhän mulla lapsena hiekkaleikit liian vähille, kun olen näin innoissani nyt...???

Pihalaatoituksemme uusittiin jo toissa kesänä ja mieheni antoi mulle kipollisen ohutta hiekkaa... sitä vaan riittää ja riittää...
Sillä "kuorrutin" Erikeepperin kera
Onnea-tekstin ja numerot. Kiva rouhea pinta!

Sain näet tehtäväkseni suunnitella kortin entiselle esimiehelleni - Vihreän Lipun,
eli luonnonläheisen päiväkodin johtajalle hänen täyttäessään pyöreitä.
Tottakai kyseinen idyllinen päiväkoti piti tulostaa vanhalle kirjan sivulle ja kaikki koristemateriaalit loihtia luonnosta!
Hiekkaa ja tuohta....

Inspiraation työhön sain seuraavista haasteaiheista:
AppleApricot-46-Simply-neutrals
TuesdayTaggers-Use-bookpaper
DieCuttinDivas-380-Anything-goes
CraftingFromTheHeart-217-Anything-goes

Hiekkaa siivissä




















Tarkoitus oli kyllä kraavimmin siivota askarteluhuonetta ja heittää pöydällä pyöriviä omituisuuksia oikeasti roskiin - mutta näin tässä taas kävi... omituisuudet, vajaat epäonnistuneet stanssaukset, yksittäiset helmet, palanen vanhaa kirjaa päätyivätkin näihin kahteen pieneen Atc-korttiin. Rouheisuutta, tekstuuria sain aikaiseksi hiekasta, lasihelmistä ja maaleista. Että on hauskaa leikitellä kaikenlaisilla materiaaleilla ja itsellekin on aina yllätys mitä siitä syntyy... lentokoneet saivat kyllä niin hauskan pinnan - johon olen tyytyväinen itsekin...

Isnpiraatio syntyi näistä haasteista:
TheSisterhoodSnarkyStampers-115-J-is-Junk
TuesdayTaggers-Use-bookpaper
Frilly&Funkie-Planes-trains-and-automobiles
MyTimeToCraft-376-ATC
Stamps&Stencils-Ombre
MoreMixedMedia-Anything-pastel
DoubleTrouble-6-SomeThing/AnyThing-EveryThing
CardsGalore-Beccys-place-AG
VintageJourney-Get-sentimental

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Merta päin....

JehkotarCrafthaasteessa -33
inspiroiduin bingosta ja kuvittelin tehneeni pystyrivin:
ankkuri-majakka ja tekstuurina servettitausta,

 - mutta eihän tuo ole ankkuri, vaan ruori... heh heh...
Vaikka merta rakastan, niin kyllä on käsitteet hukassa...
Tätä korttia oli mukava tehdä työkaverille, jonka pitkäaikainen haave,
oma vene toteutui tässä taannoin...

sehän se tietysti piti tulostaa korttiinkin ja ei voisi osuvampi tausta olla, 
kun Naantalin kesäkuisilta Venemessuilta bongasin servettejä näistä kotoisista merimaisemista.

Pitkästä aikaa siis servettitekniikkaa hyödyntämään,
näin mökkimaisemiin johtavat merireitit saatiin samaan korttiin. 


Ja kun ruori ei kerta ole ankkuri... niin toteutuu sentään keskeltä vaakarivikin: 
kivet (sinisiä koristekiviä) - nyöri - meri

Joten mennäänpä näin, meriä, aaltoja päin....

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kosketuksia enkelten...



Nytpä pääsin kunnolla testaamaan reisusta löytämiäni flakeseja...
hinkkasin, hieroin, kostutin, liimailin, tuputin ja värjäilinkin....
Oih - ihania... tuntui niin enkelimäiseltä kosketukselta,
kun hohdin itsekin kultaa/hopeaa sormenpäistä kämmeniin
- joten siitäpä neitokaiset sitten tekstinsäkin saivat

 Hiukset juuttinarusta,
mutta kultaisella kosketuksella nekin saivat ihanan hohteen...


Mixed media tyylini = "kaikenlaisen kokeilu = sotkeminen"
suorastaan rakastan sitä tällä hetkellä...
Kai tämä on sitä Mexed mediaa...???

Siksi osallistun seuraaviin haasteisiin:
AInkyMess-22-Just-for-fun
CreativeArtisteMixedMedia-40
RheddsCreative-July-AG-MixedMedia
MixItUp-15-AG-MixedMedia
WeLove2Create-10-AG-.MixedMedia
AlteredEclectics-July.AG-MixedMedia